Ulkoinen rajapinta -palvelu
Hankintayksikkö: Yleisradio Oy
Ennakkoilmoitus.
Kuvaus
Yleisradio Oy (myöhemmin “Yle”) suunnittelee kilpailutusta avoimesta rajapinta -palvelusta. Ylellä on tarve ulkoisen tahon ylläpitämälle modernille rajapinta -palvelulle, jonka kautta on mahdollista tasapuolisesti jakaa suodatettua tietoa hyväksytyille ulkoisille tahoille. Ensisijainen tarve on ohjelmatiedot ja mahdollisesti niihin kuuluvat markkinointikuvat. Palveluun kuuluisi myös käyttäjätuki näille B2B-käyttäjille (ei kuluttajille). Ratkaisua pitää myös pystyä monistamaan siinä tapauksessa että Ylellä on tulevaisuudessa tarve jakaa muitakin sisältöjä. Ratkaisun tulee sisältää rajapinnan tekninen suunnittelu ja toteutus sekä edellä mainittu tuki ulkoisille käyttäjille käyttöönoton jälkeen. Palvelun käyttäjät tulevat olemaan yrityksiä ja mahdollisesti yksittäisiä sovelluskehittäjiä, mutta ei yksittäisiä kuluttajia. Pääsy palveluun rajoitetaan autentikoinnilla, esim. rajapinta-avaimella. Palvelu voi olla täysin räätälöity ratkaisu, valmis tuote tai näiden yhdistelmä. Osana hankinnan valmistelua julkaisemme tämän tietopyynnön. Haluamme näin parantaa ymmärrystämme markkinoilla tarjolla olevista tahoista ja palveluista ennen varsinaista hankintaa. Jos olette kiinnostuneita tule…
Viralliset julkaisut
- HILMA · EF-59404 · 13 lokakuuta 2026
Muut hankintayksikön Yleisradio Oy hankinnat
- Henkilöstökokemuksen mittaamisen ja uudistumisen tukemisen ratkaisu
- Yleisradio Oy - IT-konsultointi 2023-2028 (DPS) - Teknologia- ja infrastruktuurikehityspalvelut - IT-arkkitehti
- Real-time HTML5 Graphics Systems
- Inhouse-rekrytointikonsulttipalvelut
- Newsroom Real-time Analytics Solution
- Anthropic Claude -lisenssien jälleenmyynti
- Brand strategies & Communications Platforms for Yle Areena and the Yle app
- Compliance-palveluiden hankinta
- Viestinnän konsultointipalvelut puitejärjestely 2026 - 2030
- Ulkotuotantoauton päivitys (U10)
Usein kysytyt kysymykset
- Mikä on tämän hankinnan tarjousten jättämisen määräaika?
- Tarjousten jättämisen määräaika on 28 lokakuuta 2026, 12:00. Tarkista virallinen lähde, sillä päivämäärät voivat muuttua.
- Kuka on tämän hankinnan hankintayksikkö?
- Hankintayksikkö on Yleisradio Oy (Suomi).
- Miten voin osallistua julkisiin hankintoihin Suomessa?
- Tarjoukset jätetään Suomessa virallisen julkisten hankintojen portaalin kautta. El Vínculo auttaa löytämään hankinnat ja analysoimaan niiden asiakirjat; tarjous jätetään aina virallisessa lähteessä.
Luo ilmainen tili ja vastaanota joka päivä uudet liiketoimintaasi vastaavat julkiset hankinnat Suomessa.