Kutsu markkinavuoropuheluun: Varastointipalvelun ja kiertotalousoperaattorin yhteishankinta
Hankintayksikkö: Senaatti-kiinteistöt
Ennakkoilmoitus.
Kuvaus
Senaatti-kiinteistöt valmistelee varastointipalvelun ja kiertotalousoperaattorin yhteishankintaa. Osana hankinnan valmistelua hankintayksikkö järjestää markkinavuoropuhelun, jonka tavoitteena on saada markkinoilta näkemyksiä hankinnan suunnittelun tueksi sekä käydä vuoropuhelua palveluiden toteuttamiseen liittyvistä ratkaisuista. Huomioittehan, että kyseessä on markkinakartoitusilmoitus eikä tällä ilmoituksella vielä pyydetä tarjouksia. Markkinavuoropuheluun osallistuminen tai osallistumatta jättäminen ei vaikuta toimittajan mahdollisuuksiin osallistua myöhemmin mahdollisesti toteutettavaan hankintamenettelyyn. Markkinavuoropuhelu ei velvoita ketään osallistumaan kilpailutukseen eikä myöskään rajaa ketään sen ulkopuolelle. ALUSTAVA HANKINNAN KUVAUS Rakennusosien uudelleenkäytön edistämiseksi tavoitellaan toimintamallia ja palvelua, joka yhdistää purku- ja muutoskohteista talteen otettavien rakennusosien logistiikan, välivarastoinnin sekä rakennusosien inventoinnin, seurannan ja raportoinnin mahdollistavan digitaalisen alustan. Hankinnan tavoitteena on löytää palveluntuottaja, joka toimii rakennusosien varastointi- ja kiertotalousoperaattorina Etelä-Suomen alueella. Palvelunt…
Viralliset julkaisut
Muut hankintayksikön Senaatti-kiinteistöt hankinnat
- TIETOPYYNTÖ: Asfaltointitöiden puitejärjestely, Senaatti-konserni
- KESKEYTYSILMOITUS: Ulkokehän aitaaminen, maanrakennusurakka
- RVL Vaasan merivartioasema, uudisrakennushankkeen urakoiden (RU, PU, IU, SU, RAU) kilpailutus, osallistumispyyntö
- A202810 - RVL Kuusamo, Uusi rajavartioasema - Sähkösuunnittelu
- A202810 - RVL Kuusamo, Uusi rajavartioasema - LVIA-suunnittelu
- A202810 - RVL Kuusamo, Uusi rajavartioasema - Rakennesuunnittelu
- A202810 - RVL Kuusamo, Uusi rajavartioasema - Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
- A202183 Dynamicum Ilmatieteen laitos, työympäristömuutokset
- KVR-urakka: A203352 Luke Jokioinen laakasiilot
- KVR-urakka: A202227 Luke Piikkiö uusi kasvihuone
Usein kysytyt kysymykset
- Mikä on tämän hankinnan tarjousten jättämisen määräaika?
- Tarjousten jättämisen määräaika on 28 lokakuuta 2026, 12:00. Tarkista virallinen lähde, sillä päivämäärät voivat muuttua.
- Kuka on tämän hankinnan hankintayksikkö?
- Hankintayksikkö on Senaatti-kiinteistöt (Suomi).
- Miten voin osallistua julkisiin hankintoihin Suomessa?
- Tarjoukset jätetään Suomessa virallisen julkisten hankintojen portaalin kautta. El Vínculo auttaa löytämään hankinnat ja analysoimaan niiden asiakirjat; tarjous jätetään aina virallisessa lähteessä.
Luo ilmainen tili ja vastaanota joka päivä uudet liiketoimintaasi vastaavat julkiset hankinnat Suomessa.