Kannuksen Teollisuuskylä Oy:n teollisuushalli Raonhaka 1
Hankintayksikkö: Kannuksen Teollisuuskylä Oy
Avoin 31 lokakuuta 2026 asti.
Kuvaus
Kannuksen Teollisuuskylä Oy on Kannuksen kaupungin ja kehitysyhtiö YritysKannuksen omistama kiinteistökehitysyhtiö, jonka toiminnan tavoitteena on mahdollistaa kohtuuhintaisia teollisia kasvutiloja yrityksille Kannuksessa. Yhtiö hakee nyt seuraavalle hallihankkeelle edullista ja laadukasta hallivalmistajaa, joka toimii samalla hankkeen pääurakoijana. Pääurakoijan vastuulle kuuluu myös kohteen rakennesuunnittelu. Hankkeen tekniset ratkaisut pyritään tekemään siten, että lopputuloksena valmistuu laadukasta, mutta mahdollisimman kustannustehokasta toimintatilaa vuokralaisena toimiville teollisuusyrityksille. Pääsuunnittelun on toteuttanut Arkkitehtitoimisto Paloranta Oy, LVISA-suunnittelusta vastaa Ratech Oy. Kannuksen Raonhaan teollisuusalueelle suunniteltu noin 1000 m2 teollisuushalli toteutetaan kahdessa osassa. Tässä tarjouspyynnössä pyydetään tarjoamaan nyt rakennettavan neljän lohkon kokonaisuuden kokonaishinta, sekä mahdollisten lisätöiden tuntihinta. Ensimmäiset neljä lohkoa rakennetaan piirustusten mukaisesti ensin, loput kaksi lohkoa laajennetaan heti, kun rakennettavat tilat on saatu täytettyä vuokralaisilla. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa välittömästi, pohjatyöt pyr…
Viralliset julkaisut
- HILMA · EF-59591 · 15 lokakuuta 2026
Usein kysytyt kysymykset
- Mikä on tämän hankinnan tarjousten jättämisen määräaika?
- Tarjousten jättämisen määräaika on 31 lokakuuta 2026, 23:59. Tarkista virallinen lähde, sillä päivämäärät voivat muuttua.
- Kuka on tämän hankinnan hankintayksikkö?
- Hankintayksikkö on Kannuksen Teollisuuskylä Oy (Suomi).
- Miten voin osallistua julkisiin hankintoihin Suomessa?
- Tarjoukset jätetään Suomessa virallisen julkisten hankintojen portaalin kautta. El Vínculo auttaa löytämään hankinnat ja analysoimaan niiden asiakirjat; tarjous jätetään aina virallisessa lähteessä.
Luo ilmainen tili ja vastaanota joka päivä uudet liiketoimintaasi vastaavat julkiset hankinnat Suomessa.