Gräsantorin, Rälssitilankadun ja Olarinluoman rakentaminen
Espoon kaupunki
Closed. Submission deadline: 2 February 2026.
Interested in tenders like this? Get the next tenders like this one published in the European Union by email. Free, no card needed.
Amounts and figures
Description
Urakan kohteena on Riihitontun kaava-alueella sijaitsevien Rälssitilankadun, Olarinluoman, Riihitontuntien länsiosan, Gräsantorin ja Tonttumaanpuiston 2-vaiheen katujen, kunnallistekniikan, sillan ja puistoalueen uudelleen rakentamisen. Kohde sijaitsee Niittykummun kaupunginosassa. Työalueeseen kuuluu myös risteävien ja liittyvien katujen työt rakenteiden liittämisen edellyttämässä laajuudessa. Hanke sisältää pääosin katujen, puistoalueiden, vesihuollon, teknisten verkostojen, kahden sillan, paalulaattojen sekä pohjanvahvistustoimenpiteiden rakentamista. Gräsantori on uusi kaavamuutoksen myötä entisen huoltoasematontin ja Luomankuja- kadun paikalle muodostunut torialue. Urakan yhteydessä toteutetaan erillisten suunnitelmien ja asiakirjojen mukaan Olarinluoman länsipuolelle puistoalueelle sijoittuvan matonpesupaikan ja Gräsanojan kevyen liikenteen sillan rakennustyöt. Urakan maarakennustyökoneissa ja maansiirtoautoissa käytetään uusiutuvia, ei fossiilisia polttoaineita. Huomiota kiinnitetään myös urakassa käytettävien luonnonkiveysmateriaalien päästöarvoihin. Urakassa käytetään Infrakit-projektipankkia, tietomalleja ja koneohjausta.
Award criteria
| Type | Criterion | Weight |
|---|---|---|
| Price | Urakkahinta lasketaan urakan yksikköhintaosuus+kokonaishintaosuus.Urakan vertailuhinta on urakkahinta+ lisä-ja muutostyöhintaluettelo yhteensä.Urakoitsijaksi valitaan halvimman vertailuhinnan antanut… | — |
Official publications
| Medium | Reference | Date |
|---|---|---|
| TED | 853008-2025 | 22 December 2025 |
| OJS | 246/2025 | 22 December 2025 |
Other tenders from Espoon kaupunki
- Uimahallien rakennusteknisten huolto- ja korjauspalvelujen hankinta Published: 3 November 2026
- Espoon kaupungin sekä kaupunkikonserniin kuuluvien tytäryhteisöjen ja säätiöiden tilintarkastuspalveluiden hankinta 2027 Published: 3 November 2026
- Rakennushankkeiden kustannussuunnittelupalveluiden hankinta 2026 Published: 18 September 2026
- Tapiolasalin äänentoistojärjestelmän hankinta 2026 Published: 2 June 2026
- Siirtokelpoisten tilaelementtirakennusten hankinta 2026 Published: 8 May 2026
- Kiviainesten, kasvualustojen sekä kate- ja hakeaineiden hankinta 2026 Published: 17 April 2026
- Koulu- ja päiväkotikuvausten hankinta 2026 Published: 10 April 2026
- Kuljettajien wc- ja taukotilojen siivouspalveluiden hankinta Published: 13 March 2026
- Yhteiskäyttöajoneuvojen hallintatyökalun hankinta Published: 11 March 2026
- JOKO-valmennusohjelman hankinta Published: 16 February 2026
Previous and next from Espoon kaupunki
Similar open tenders
- Espoon Asunnot Oy / Kodinkoneiden toimitus, -asennus ja -huolto puitesopimus 2027
- Sähkö- ja instrumentointiurakoinnin puitejärjestely 2026
- Helen-konserni / LVIJ-työt puitejärjestely
- Osallistumispyyntö: Kulttuurikeskus Stoan perusparannus ja laajennus, projektinjohtourakoitsijan hankinta
- Isohärjänkatu 7 uudiskerrostalon kokonaisurakka
- A13005 Hurpun merivartioaseman kokonaisurakka
Frequently asked questions
- What is the deadline to bid for this tender?
- The submission deadline is 2 February 2026, 10:00. Check the official source, as dates can be modified.
- Who is the buyer of this tender?
- The contracting authority is Espoon kaupunki (European Union).
- How can I bid for public tenders in the European Union?
- Bids are submitted through the official public procurement portal in the European Union. El Vínculo helps you find tenders and analyse their documents; submission always happens at the official source.
How can I find out about similar tenders when they are published?
Create an account at el-vinculo.com and we give you a free month and set up your company's filters — contract type, CPV codes, value and territory — so you are the first to know when new tenders like this one come out in the European Union. We email you as soon as one matching your profile is published, with the whole deadline ahead to prepare the bid.
Create a free account and receive new public tenders published in the European Union that match your business, every day.