Muutoksen tuki palvelun hankinta
Buyer: Satakunnan hyvinvointialue
- Published
- 26 December 2023
- Procedure
- Negotiated procedure
- Lots
- 1
- Notice number
- 00789390-2023
- Reference
- 604b2577-9220-4fff-ab5d-e263763be150
- Official source
- Official source
CPV codes
- 73220000Servicios de consultoría en desarrollo
Description
Satakunnan hyvinvointialueen aikuisten terveyspalveluiden vastuualueella on vuonna 2023 aloitettu laaja-alainen ja systeeminen kokonaisuudistus. Uudistuksessa hoitoon pääsyn paraneminen on saavutettu tuottavuutta nostamalla, mikä puolestaan on saatu aikaan parantamalla hoidon jatkuvuutta ja vähentämällä päällekkäistä työtä (vastuuhenkilömalli), sekä tietoon perustuvalla yksittäiseen ammattilaiseen ulottuvalla päivittäisjohtamisella. Kokonaisuudistuksessa on nähtävissä onnistumisen mahdollisuudet ja muutoksessa on päästy merkittävään alkuun, mutta toimintamalli ei ole missään Satakunnan yksikössä vakaa ja muutoksen tuen jatkotarve on välttämätöntä. Hankinnassa on kysymys keskeneräisen työn loppuunsaattamisesta. Toimintamallin kokonaisuudistuksen onnistumisen kannalta on välttämätöntä, että jalkautuksessa olevia muutosprosessien tukemista jatketaan nykyisillä metodeilla.
Award criteria
- Price
Awards
| Awarded to | Amount | Date |
|---|---|---|
| Savoa Partners Oy | €450,000 | — |
Official publications
- TED · 00789390-2023 · 26 December 2023
- OJS · 248/2023 · 26 December 2023
Other tenders from Satakunnan hyvinvointialue
- Virtaussytometrien ja Automaattisten virtsan kemiallisen seulan liuskalukulaitteiden hankinta
- Mikrobilääkeherkkyysmääritysten herkkyyskiekot ja gradienttiliuskat
- Keskitetyn ruokahuollon keittiölaitteet - Laitteet ja kalusteet
- Hammashuollon instrumentit
- Pakettien kuljetuspalvelu
- Pakettien kuljetuspalvelu
- 25-132 - Siirtokuljetukset
- Hammashuollon instrumentit
- Hyvinvointialueen Hankkeiden Suunnittelupalvelut
- Hyvinvointialueen Hankkeiden Suunnittelupalvelut
Frequently asked questions
- Who is the buyer of this tender?
- The contracting authority is Satakunnan hyvinvointialue (European Union).
- How can I bid for public tenders in European Union?
- Bids are submitted through the official procurement portal of European Union. El Vínculo helps you find tenders and analyse their documents; submission always happens at the official source.
Create a free account and receive new tenders from European Union matching your business, every day.